24.11.2003

Asian käsittely Lahden käräjäoikeudessa

A pyysi 21.12.2001 vireille tulleessa hakemuksessaan, että käräjäoikeus määräisi hänen harjoittamassaan liiketoiminnassa aloitettavaksi yrityssaneerausmenettelyn. Hakija oli maksukyvytön. Maksukyvyttömyys voitiin kuitenkin saneerausohjelman avulla pysyvästi poistaa. Liiketoiminta oli jatkamiskelpoista ja yritystoiminta oli tällä hetkellä kannattavaa.

Hakemukseen liitetyn tilintarkastajan laatiman liikkeenharjoittajan taloudellista tilannetta koskevan selvityksen mukaan liiketoiminta oli koko ajan ollut kannattavaa. Kirjanpidon laatimisessa oli ollut puutteita, jotka olivat johtaneet arvioverotukseen, mutta nyttemmin puutteet oli korjattu. Tilintarkastajan lausunnon mukaan hakija ei voinut selviytyä veroveloistaan ilman yrityssaneerausta.

Velkojista Sisä-Suomen verovirasto vastusti menettelyn aloittamista. A ei ollut antanut ajallaan veroilmoituksia vuosilta 1996, 1998 ja 1999. Kirjanpidossa oli ollut puutteellisuuksia. Tämän vuoksi verotukset oli toimitettu arvioverotuksin, mistä johtui suuri osa veroveloista. Hakemus oli tehty velkojien perintätoimien estämiseksi. Vahvistamiskelpoisen ohjelman aikaansaamiselle ei ollut edellytyksiä.

Käräjäoikeuden päätös 13.2.2002

Käräjäoikeus totesi, että yrityksen saneerauksesta annetun lain (yrityssaneerauslaki) 1 §:n mukaan taloudellisissa vaikeuksissa olevan velallisen jatkamiskelpoisen yritystoiminnan tervehdyttämiseksi taikka sen edellytysten turvaamiseksi ja velkajärjestelyjen aikaansaamiseksi voidaan ryhtyä tämän lain mukaiseen saneerausmenettelyyn.

A harjoitti laajahkoa jätepaperin keräystoimintaa ja myi jätepaperin edelleen uudelleen jalostettavaksi. Viimeksi päättyneellä tilikaudella 1.1. - 31.12.2001 liiketulos oli 305 693 markkaa.

Menettelyä vastaan puhui se, että verovirasto vastusti edellä todetuin merkittävin perustein menettelyn aloittamista. Menettelyn aloittamisen puolesta taas puhui se, että liiketoiminta oli historiallisestikin tarkastellen ja ilmeisesti myös tällä hetkellä kannattavaa. Veroviraston toteamat seikat oli luvattu korjata tai korjattu. Tilintarkastajan selvityksessä ei ollut todettu yrityssaneerauslain 7 §:ssä mainittuja esteitä menettelyn aloittamiselle.

Käräjäoikeus totesi, että oikeuskäytännössä ei menettelyn aloittamiskynnys ollut muodostunut kovin korkeaksi. Käytäntönä oli, että hakijalle annettiin mahdollisuus ohjelman aikaansaamiseksi, mikäli esimerkiksi tilintarkastajan selvitys tai muut seikat eivät osoittaneet menettelyn aloittamiselle olevan olemassa painavia vastasyitä. Lopullisesti asia ratkaistiin kuitenkin viime kädessä velkojien äänestäessä ohjelmaehdotuksesta.

Ottaen huomioon yritystoiminnan laatu ja laajuus kokonaisuudessaan, käräjäoikeus piti menettelyn aloittamisen puolesta puhuvia seikkoja painavampina kuin sitä vastaan puhuvia syitä.

Näillä perusteilla käräjäoikeus määräsi saneerausmenettelyn aloitettavaksi.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Juhani Kivihalme.

Kouvolan hovioikeuden päätös 22.5.2002

Verovirasto valitti hovioikeuteen ja vaati, että käräjäoikeuden saneerausmenettelyn aloittamista koskeva päätös kumotaan ja että saneerausmenettely määrätään lakkaamaan.

Verovirasto katsoi, että saneerausmenettelyn aloittamiselle oli yrityssaneerauslain 7 §:n 1 momentin 4 ja 5 kohdassa tarkoitettu este. A oli perintätoimien estämiseksi siirtänyt omistamansa autot vaimonsa nimiin ja jättänyt liiketoimintansa saamisia perimättä. A oli myös salannut ulosottoselvityksessä ja saneeraushakemuksessa saataviaan. Liiketoiminnan maksuliikenne oli huomattavilta osin käteislaskutusta. Verovirasto päävelkojana katsoi, että ohjelman vahvistamiselle ei ollut edellytyksiä viraston edellä mainittuihin syihin perustuvan vastustavan kannan vuoksi.

Hovioikeus lausui, että yrityssaneerauslain 7 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan menettelyä ei voida aloittaa, jos on perusteltua syytä olettaa, että hakemuksen pääasiallisena tarkoituksena on velkojan perintätoimien estäminen. Säännöksen tarkoituksena oli estää se, että velallinen aikomattakaan tervehdyttää toimintaansa väärinkäyttäen saneerausmenettelyyn liittyvää maksurauhoitusta ryhtyi velkojien oikeuksia vahingoittaviin toimiin. Veroviraston esiintuoma se seikka, että hakijan yritystoiminnassaan käyttämät auto oli siirretty hakijan puolison nimiin, viittasi tällaisen esteperusteen olemassaoloon. Ottaen kuitenkin huomioon autojen vähäinen arvo ja niiden käyttö omistajanvaihdoksen jälkeen useita vuosia hakijan yritystoiminnassa, kysymys ei ollut lainkohdan tarkoittamasta esteestä.

Veroviraston esiintuoma saamisten salaaminen viittasi myös tämän esteen olemassaoloon. Koska kysymys kuitenkin oli yhteistyökumppanista, jolta hakijalla oli ilmoitettu olleen menettelyssä selvitettäviä saatavia, kysymys ei ollut lainkohdan tarkoittamasta selkeästä väärinkäyttöepäilystä. Myöskään suurta käteislaskutuksen määrää ei voitu pitää yksin siihen liittyvän väärinkäytön mahdollisuuden perusteella lainkohdan tarkoittamana esteperusteena.

Edellä mainitun säännöksen 5 kohdan mukaan menettelyä ei voida aloittaa, jos on perusteltua syytä olettaa, että saneerausohjelman aikaansaamiselle tai vahvistamiselle ei ole edellytyksiä. Verovirasto oli hakijan suurin velkoja ja hakijalla oli vain vähäinen määrä muita velkojia ja näiden saatavat olivat huomattavasti pienemmät. Velkojista oli näin muodostettavissa vain yksi velkojaryhmä, jonka saatavista enin osa oli verovirastolla. Vaikka veroviraston saatava hakijan ilmoittamin tavoin pienenisikin oikaisumenettelyssä, ei ohjelmaa voitaisi äänestysmenettelyssä vahvistaa, jos verovirasto äänestää vastaan.

Verovirasto oli ilmoittanut vastustavansa menettelyn aloittamista ja ilmoittanut vastustuksen perustuvan hakijaa kohtaan tuntemaansa epäluottamukseen. Epäluottamus perustui hakijan laiminlyöntiin antaa veroilmoituksia ja verotarkastuksessa todettuun kirjanpidon luotettavuuden arviointia vaikeuttavaan suurten käteissuoritusten määrään. Verovirasto oli myös vedonnut edellä kerrottuun hakijan autojen siirtämiseen puolison nimiin sekä saatavien salaamiseen ulosotossa ja yrityssaneerausmenettelyä haettaessa. Nämä veroviraston esiintuomat seikat osoittivat, että hakija ei ilmeisistä ja perustelluista syistä nauttinut sellaista velkojan vähimmäisluottamusta, joka olisi välttämätöntä saneerausohjelman vahvistamiseksi. Näissä olosuhteissa oli varsin todennäköistä, että verovirasto tuli äänestämään ohjelmaehdotusta vastaan. Menettelyn aloittamiselle oli siten yrityssaneerauslain 7 §:n 1 momentin 5 kohdan mukainen este.

Näillä perusteilla hovioikeus kumosi käräjäoikeuden päätöksen ja määräsi A:n saneerausmenettelyn lakkaamaan. Saneerausmenettelyn oikeusvaikutukset lakkasivat kuitenkin vasta päätöksen tultua lainvoimaiseksi.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Juha-Matti Murto, Esko Mikkola ja Tapani Vasama. Esittelijä Minna Mattila.

Perustelut

Yrityssaneerauslain 7 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan menettelyä ei voida aloittaa, jos on perusteltua syytä olettaa, että hakemuksen pääasiallisena tarkoituksena on velkojan perintätoimien estäminen tai muu velkojan oikeuden loukkaaminen.

Verovirasto on katsonut, että A:n tarkoituksena oli saneeraushakemuksella pyrkiä estämään verojen perimistoimia. Tämä tarkoitus ilmeni siitä, että liiketoiminnassa käytetty kuorma-auto oli siirretty A:n puolison omistukseen. Lisäksi A oli salannut huomattavan osan Säkkiväline Oy:ltä, nykyiseltä Lassila & Tikanoja Oyj:ltä olleesta saatavastaan ulosottoselvityksessä ja saneeraushakemuksessa sekä laskuttanut pääosan saatavasta vasta saneeraushakemuksen jättämisen jälkeen. Vielä verovirasto on vedonnut siihen, että A:n laskutuksesta huomattava osa oli käteislaskutusta, jolla oli pyritty välttämään tulojen käyttö velkojen suorittamiseen.

Korkein oikeus toteaa, että A on siirtänyt liiketoiminnassaan käytetyn kuorma-auton puolisonsa omistukseen. Kun tämä on kuitenkin tapahtunut jo vuonna 1995, ei tästä voida tehdä johtopäätöksiä esteen olemassaolosta. Säkkiväline Oy:ltä olleen saatavan määrän A on ilmoittanut huomattavasti todellista pienempänä ulosottoselvityksessä ja saneeraushakemuksessa. Asiakirjoista ilmenee kuitenkin, että saatavan määrää on selvitelty vielä näiden ilmoitusten jälkeen ja se on selvinnyt vasta saneeraushakemuksen jättämisen jälkeen maaliskuussa 2002. A:n lopulta saaman suorituksen nettomäärästä on yksi kuudesosa verovirastonkin myöntämän mukaan tilitetty ulosottoviranomaisille. Nämä seikat puhuvat sitä vastaan, että A olisi ilmoittanut saatavan liian pienenä estääkseen sen käyttämisen velkojensa suorittamiseen tai laskuttanut tässä tarkoituksessa suurimman osan saatavasta vasta saneeraushakemuksen jättämisen jälkeen. Edelleen Korkein oikeus toteaa, että huomattava osa A:n tuloista on kertynyt käteissuorituksina hänen MK-Uusiomateriaalit Oy:lle myymästään jätepaperista. Verovirasto ei ole väittänytkään, etteikö käteismaksuja olisi tuloutettu A:n kirjanpitoon. Asiassa ei ole myöskään ilmennyt siihen viittaavia seikkoja, että tällä sinänsä epätavallisen laajasti käytetyllä menettelyllä olisi muutoinkaan pyritty vaikeuttamaan A:n velkojien perintätoimia.

Ottaen lisäksi huomioon, että A on jo ennen saneeraushakemuksen jättämistä korjannut liiketoimintaansa liittyvät vakavimmat puutteet, maksanut huomattavan määrän verovelkoja vuonna 2002 sekä että hän muutoinkin on uskottavalla tavalla valmistelemassa suunnitelmallista ohjelmaa velkajärjestelyksi, Korkein oikeus katsoo, ettei veroviraston esittämien seikkojen perusteella ole perusteltua syytä olettaa, että hakemuksen pääasiallisena tarkoituksena olisi velkojan perintätoimien estäminen. Saneerausmenettelyn aloittamiselle ei näin ollen ole yrityssaneerauslain 7 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettua estettä.

Mainitun säännöksen 5 kohdan mukaan menettelyä ei voida aloittaa myöskään silloin, kun on perusteltua syytä olettaa, että saneerausohjelman aikaansaamiselle tai vahvistamiselle ei ole edellytyksiä. Säännöksen esitöissä (HE 182/1992 vp s. 68) todetaan, että tällainen tilanne voi olla käsillä esimerkiksi, jos jo ennalta on ilmeisen selvää, että velallinen perustellusta syystä ei nauti sellaista vähimmäisluottamusta velkojien taholta, joka olisi välttämätön saneerausohjelman vahvistamisedellytysten täyttymiseksi.

Verovirasto on ilmoittanut, ettei A nauti saneerausohjelman vahvistamiseksi välttämätöntä vähimmäisluottamusta. A:n velkojista on saneerausohjelman vahvistamismenettelyssä muodostettavissa vain yksi velkojaryhmä. Enemmistö saatavista on verovirastolla. Saneerausohjelmaa ei voida siten äänestysmenettelyssä vahvistaa, jos verovirasto äänestää vastaan.

Tältä osin Korkein oikeus toteaa, että saneerausmenettelyn alkaminen merkitsee yritystoiminnan tervehdyttämiseen ja jatkamiskelpoisuuden edellytysten varmistamiseen tähtäävän selvitysmenettelyn käynnistymistä. Se, onko ohjelman toteutumiselle edellytyksiä, ratkaistaan lopullisesti vasta saneerausohjelman vahvistamisvaiheessa. Velkojan tiedot velallisen toiminnasta ja sen tervehdyttämismahdollisuuksista sekä saneerauksen vaikutuksista omaan asemaansa saattavat olla olennaisesti toisenlaiset ohjelman vahvistamisvaiheessa kuin menettelyä aloitettaessa. Siten pelkästään sen perusteella, että enemmistön saatavista omaava velkoja vastustaa menettelyn aloittamista, ei vielä voida lähteä siitä, ettei saneerausohjelman vahvistamiselle ole edellytyksiä. Tällaisessakin tapauksessa vastustuksen painoarvo riippuu siitä, millaisin perustein velkoja ilmoittaa katsovansa, ettei ohjelman vahvistamiselle tule olemaan edellytyksiä.

Veroviraston mukaan sen luottamuksen puute johtuu edellä 4 kohdan esteperusteen yhteydessä mainituista seikoista. Todetuin tavoin veroviraston esittämien seikkojen perusteella ei voida katsoa menettelyn aloittamiselle olevan 4 kohdan tarkoittamaa estettä. Näistä seikoista ei myöskään voida päätellä, ettei saneerausohjelman aikaansaamiselle ja vahvistamiselle olisi edellytyksiä.

Lisäksi verovirasto on katsonut, että saneeraushakemuksessa ei ollut kysymys yrityssaneerauslain 1 §:ssä tarkoitetusta velallisen jatkamiskelpoisen yritystoiminnan tervehdyttämisestä tai turvaamisesta, koska liiketoiminnan velkaantuminen oli johtunut A:n maksuhaluttomuudesta. Korkein oikeus toteaa, että saneeraushakemukseen liitetyn tilintarkastajan selvityksen ja selvittäjän laatiman velallisen taloudellista tilaa koskevan selvityksen mukaan A:n maksukyvyttömyys johtuu arvioverotuksen myötä syntyneistä merkittävistä veroveloista sekä niistä aiheutuneista viivästysseuraamuksista ja veronkorotuksista eikä A:lla ole ilman saneerausta mahdollisuutta selviytyä veroveloista. Tilintarkastajan selvityksen mukaan A:n harjoittama liiketoiminta on kannattavaa. Selvittäjän erikseen antaman todistuksen mukaan yrityksen sinänsä tuottavan toiminnan jatkamiskelpoisuus on saneerausohjelman velkajärjestelyllä turvattavissa. Verovelat ovat syntyneet A:n yritystoiminnassa. Riippumatta siitä, onko niiden maksamatta jäämiseen aikanaan liittynyt maksuhaluttomuutta, mainittujen arvioiden perusteella tarve ja edellytykset saneerausmenettelyyn ryhtymiseen ovat tällä hetkellä olemassa. Siten tämänkään veroviraston väitteen vuoksi ei ole aihetta olettaa, ettei saneerausohjelman vahvistamiselle olisi edellytyksiä.

Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei saneerausmenettelyn aloittamiselle ole myöskään yrityssaneerauslain 7 §:n 1 momentin 5 kohdassa tarkoitettua estettä.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätös kumotaan ja asia jätetään saneerausmenettelyn aloittamisen osalta käräjäoikeuden päätöksen varaan.

Muilta osin asia palautetaan käräjäoikeuteen saneerausmenettelyn jatkamiseen liittyvien muiden toimenpiteiden vuoksi.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Anja Tulenheimo-Takki, Kari Raulos, Gustaf Möller, Eeva Vuori ja Pasi Aarnio. Esittelijä Lea Nousiainen.